Neliöiden oppilaitos

Heips🙋‍♀️

Jäin pari vuotta aikaa eläkkeelle. Tai hetkinen... neljä vuotta sitten🤭. Aika näyttää kulkevan lukuina puolet nopeammin ku miltä tuntuu🤷‍♀️. Ei haittaa. Eläkkeellä ollessa olen oppinut paljon uutta ja herätellyt henkiin jotain vanhaa.

Esimerkiksi virkkaus. Ensimmäiset tapaamiseni virkkuukoukun kanssa tapahtui jo alle kouluikäisenä. Yhtenä syksynä istuttiin veljen kanssa viikonloput mamman sohvalla ja virkattiin matoja. Juu oikein luit, ei mattoja vaan matoja😅. Oltiin saatu loistoidea; virkataan paljon pitkiä suikeroita, liitetään ne yhteen niin, että saadaan koko talon ympäri kiemurteleva mato matonen. Ja annetaan se äidille joululahjaksi. Mikä valtavan hieno idea, ainakin meidän mielestä🤦‍♀️. Ei joka äiti saisi niin hienoa lahjaa. Eikä joka kodin kivijalkaa pitkin kiemurtelisi villakäärme😅. Ei mitään muistikuvaa, mikä oli äidin ilme lahjapaketin avattuaan. Näin aikuisena ajattelisin, että yllätyksellisen ilon takana on ehkä kuitenkin ollut mieletön harmitus hukkaan menneestä langasta ja huoli niistä virkkuukoukkujen senhetkisestä olinpaikasta😄.

Kaikki virkkaamiseen ja kutomiseen liittyvä on ollut minulle aina merkki mummotaudista, jota tulee loppuun asti välttää. Ompelukone on ollut enempi sydäntäni lähellä. Ja nyt olen siis mummoutunut, koska ompelulankojen viereen hyllylle on ilmestynyt mitä kattavampi kokoelma virkkuukoukkuja, neulepuikkoja, parsinneuloja ja silmukointimerkkejä🤦‍♀️. Ja ihan samalle hyllylle ei mahdu ne langat, joita olen haalinut puoli kerää sieltä ja puoli kerää tuolta ja sillon tällöin ämpärillisen tarjouksesta.

Tähän virkkaamiseen ajauduin ihan vahingossa. "Kudon sukkaparin illassa" -ystäväni oli virkannut isoäidin neliöistä torkkupeittoja ja koska joudun päikkäröimään päivittäin, oli oma torkkupeitto ihan must. Lisäksi tämä valmistuisi pala kerrallaan, mikä sopisi vallan mainiosti tällaiselle päivän kerrallaan voinnin mukaan eläjälle.

Aika nopeesti huomasin, ettei perinteinen virkkuukoukku ole paras työkaveri mun sormille. Ainoa omistamani työväline oli äidiltä saamani 3,5:n millin koukku, joka jo muutaman viikon työssäolon jälkeen sai työasukseen keskivartalokinesioteipin. Ja sen jälkeen asteen paremman muodon muovailtavissa olevasta helmimassasta. Ja koukkuintoilun valtaessa enemmän tilaa sekä sydämestäni että talon laatikoista, maltoin jopa sijoittaa ergonomisesti muotolluihin virkkuukoukkuihin. 

Vähän niinku askel itselläni - toisena päivänä vinossa ja jonain toisena päivänä hyvinkin suorassa - on myös käsityöni jälki toisaikaista. Tänään teen neliön ja huomenna samalla koukulla, samalla langalla, samalla ohjeella tulee neliöstä joko pienempi. Tai suurempi. Löysempi. Tai tiukempi. Tälle ihme erikokoisuudelle oli tehtävä jotain ja niinpä... Ta-daa:

Ihan peruskoulua en tuotosten tasapäistämiseksi perustanut,  mutta sellaisen pienen oppilaitoksen rakensin. Siinä pienet neliöni oppivat elämään sulassa sovussa keskenään muistuttaen toinen toisiaan ainakin kooltaan, jos ei väriltään. Rakentamisessa käytin perustana vanhan lipaston laatikkoa, jossa hienosti koristeellinen reuna pienesti avittaa tämän laitoksen ulkoista rumuutta. Laatikko on nurin, eli pohja ylöspäin, koska tämän koulun järjestystä ylläpitävät opettajat (kierretangot) ovat kiinni työssään (pohjassa) varsin vahvoilla työsopimuksilla (muttereilla). Pohjaan poratut reiät mahdollistavat isoäidinneliöt kuudella eri koolla. 

Virkkaaminen on itselleni sellainen ajanviete, joka onnistuu silloin kun sormeni eivät taivu neulomiseen, voimani eivät riitä sahaamiseen tai pääni ei riitä minkään asian ymmärtämiseen. Ja niitä valmiiksi tehtyjä paloja voi sitten liittää yhteen milloin mihinkin tarkoitukseen, peitoksi, mekoksi tai vaikka kassiksi😅. 

Elokuinen valoisa virtapiikkini on kadonnut lokakuun sateiseen asfalttiin. Edes tehokkaat lisävalot (lue lisävitamiinit) eivät anna lisämetrejä ympärillä vilisevän maiseman havainnollistamiseen. Kaikille lukijoilleni, läheisilleni ja ennenkaikkea itselleni on parasta, että kääriydyn torkkupeittooni ja jätän englanninkielen tästä lähtien sen taitajille. Ja googlelle. Mutta virkkuukoukut pidän itselläni😅. 

Ota askel kerrallaan, elä päivä kerrallaan ja virkkaa neliö kerrallaan 💖.

🙋‍♀️Paula