The mopohuppari

Heips🙋‍♀️

Ihan käsittämätöntä. Minä voitin arvonnassa! En koskaan voita mitään ja taas voitin. Justiinsa viimeksi voitin Streetfood -keittokirjan vuonna 2019 Facebook -arvonnassa ja nyt taas osui peukutus minun nimeni kohdalle. Tässähän kohta tuntee itsensä varsinaiseksi Hannu Hanheksi. Odottakaas vaan Aku Ankat😄. 

Mitä sitten voitin? Onni osui kohdalleni Niina Laitinen Designs -arvonnassa ja voittona pääsylippu Tampereen kädentaitomessuille. Jee‼️ Taloudellisesti tämä ei ollut voitto, kun laskee mukaan matkakulut, päivän ruuan ja messuilta mukaan tarttuvat heräteostokset. Mutta kaikkea ei voi mitata rahalla. Tämä arvontavoitto nosti maalaistytön psyykkeen aivan uudelle tasolle; kuin typerä vastarakastuneen onnellinen ilme kasvoillani olen leijunut nyt toista viikkoa puoli metriä maan pinnan yläpuolella ihan omissa fääreissäni. Jee, mä voitin‼️

Olin jo unohtanut koko messuilun ihanuuden. Aikanaan rakastin kaikkia messuja, ihmispaljoutta, puheen sorinaa, naurua ja hälinää. Rakastin näytteilleasettajien kojuja, joista utelias hamsteri sai ottaa mukaansa mitä ihmeellisimpiä lahjomistuotteita. Kotiutuessa oli lapsille aina kassillinen tuliaisia: palloja, kirjoja, heijastimia, karkkia, kyniä, viivottimia, nalleja, jne. Yleensä kävi kylläkin niin, että parhaat lahjomiskarkit oli matkalla hävinneet reissaajan suihin energian ylläpitämiseksi.

Viimeinen messuilu aiheutti itsessäni niin suuren vihan ja katkeruuden tunteen, etten ole väenpaljouteen sen jälkeen päätäni tunkenut. Enkä jalkojani. Viimeinen työmatkani valtakunnallisilla Kirkon Nuorisotyönpäivillä oli uuvuttava ja raskas kokemus. Pettymyksekseni jo tunnin seisoskelu näytteilleasettajien parissa vei jaloistani voimat totaalisesti ja yöpymispaikkaan sananmukaisesti raahauduttuani (vartin matka ja ihan kokonainen tunti meni🥵) oli mehut puristettu kehon lisäksi myös mielestä. Ja mikä masis.  Ei mitään voimia jatkaa illanviettoa perinteisesti opiskeluystävien jälleennäkemisellä. Kourallinen kipulääkkeitä ja ihan sikana lepoa ja unta, että jaksaisi viimeisenä päivänä matkustaa kotiin normaalina sosiaalisesti mukavana ja äänekkäästi hymyilevänä ihmisenä. Mutta takin alla johonkin multippeliskleroosimaailmaan oli viimeisen vuoden aikana kadonnut jaksava, energinen ja ihmisjoukkoa rakastava minä. 

Mutta nyt luulen pärjääväni siinä energiaa syövässä ihmispaljoudessa, sillä minulla on sähkömopo! Eikä mikään uusinta mallia Postilehden takakannesta tilattu, katettu kulkupeli, vaan ihka oikee alkuperäiskansan kolmipyöräinen Freerider invamopo viiksikaasulla. Kaikin puolin säästäväinen immeinen säästää siis myös askelissa🤣. Askelten säästyessä jää energiaa ihmisten tapaamiseen ja erityisesti näytteilleasettajien kojuilla seisomiseen- tai ehkä nyt pitäisi sanoa pyörimiseen. Mopoilemiseen? Pörräämiseen🤭.

Sähkötuolini ei kyllä ollut yhtään innoissaan kohdalleni osuneesta voitosta. Maaseudun syyssateiden kuravellissä kylpeneenä edustuksellinen kaupunkiajo tuntui enemmän häpeältä kuin voitolta. Mutta mopon onneksi sain energisen ta-daa -ilmiöni: pitää ommella mopohuppari. Ei siis hupparia ajajalle vaan sähkömopolle😄. (No joku sanakirjailija sanoisi tuolinpäällinen, mut onhan se nyt paljon trendikkäämpää panna ylle mopohuppari kuin tuolinpäällinen.)

Päiväni messukeskuksessa tulisi olemaan pitkä, joten piti saada paljon mukavuutta kehiin. Siksi huppariksi valikoitui yksi lempipaidoistani: harmaa ja pitkä tunika (siitä kiitos Tarjalle) varustettu tekstillä "Good things take time". Selkänojaan ompelin kuvan itsestäni tekstillä: live fast. Vähän huumoria peliin, sillä moponi maksiminopeus on 10km tunnissa, puhumattakaan ajajan nopeudesta. Kyllä jonakin päivänä voin juosta kunnarin pesiskentällä (siihen tarvitaan kyä tosi hyvä lyönti), mutta jonakin toisena päivänä ei jaksa lenkkarimia maasta irti nostaa. Ja kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse; kirjain kirjaimelta ompelin tekstin recycled by paula mainostaakseni tätä kierrätysblogia. Ja onhan parempi laittaa kaikille nimi julkisesti esille, ni tietää uhri sitten perään katsoessa yliajajaa huudella nimeltä. Varpaidensa yliajajaa🤣.

Se mitä mopoillessa eniten on kaivannut, on puhelimen ja lompakon säilytys. Mopohuppariin tuli kätevästi sijoitettua taskut niillekin. Jää etukoriin nyt käsveskan sijasta tilaa ilmaistuotteille. Ja muille heräteostoksille. Tässä ihan nuolikuvaa varkaiden varalta -  kukkarossa tosin asustaa Matti ja kännyssä Pyhä Yksinkertaisuus, joten heistä ei paljon hyötyseuraa varkaillekaan löydy.

Olen taas laittanut asiat tärkeysjärjestykseen ja huomioinut kaiken oleellisen messupäivään kuuluvaan. Kuten meno- ja paluumatkan suunnittelun. Ei suunnitelmaa❌. Ja mahdollisuus päikkäreihin messuhallissa? Ei suunnitelmaa❌.  Mutta mopon akku on ladattu ja itselläni on latausaikaa vielä kokonainen viikko. Mitä kaikkea ehtiikään siinä ajassa tapahtua😅.

Ehkä nähdään kädentaitomessuilla. Varpailla niin väliä🙋‍♀️

Paula