Mallisukulainen

Heips🙋‍♀️

Pienessä maalaiskylässä on ihanaa asua. Joka ilta näkee tähtitaivaan, niin paitsi ei tietenkään silloin, kun taivas on pilviä täynnä. Puhdas, valkoinen lumi alkaa heti ulko-ovelta ja metsä tuoksuu ympärillä. On pienessä maalaiskylässä asumisella ärsyttävätkin puolensa. Esimerkiksi aina löytyy joku, joka tietää sinusta asioita, joita et tiennyt itsessäsi olevankaan. Jos joskus hankin vapaa-ajan asunnon, ostan sen Mannerheimintien varrelta. Sen houkuttavuus on sen anonyymius, jonka turvin voi liikkua, elää ja olla ja ympärilläsi olevia ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa olemassaolosi tai elämäsi. Toisaalta pienessä kyläyhteisössä ei kukaan jää huomiotta. Aina joku muistaa, ainakin jouluna, jos ei muulloin. 

Tänä jouluna joudutaan taas siirtämään suvun jouluruokailua. Koska kirosana. Eikun korona. No melkein sama asia🤦‍♀️. Aatonaattona ihan ihmeesti heräsin virkeänä valmiina valloittamaan uutta päivää. Vielä illalla aivot olivat off-asennossa ja kehokin valitti väsymyksestä. En tiedä, missä mahdoin yöni viettää, sillä nyt oli energiaa ja ideoita vaikka muille jakaa. Ihan ensimmäiseksi silmiin osuivat jo päiviä pöydällä lojuneet tonttulakit. Nostin ne sovitusnuken päähän - ja sitten kuului se kuuluisa Ta-daa -naksahdus takaraivossani- sovitusnukelle pitää saada pää! 

Otin esille materiaalikaapista sinne laittamani siivilän. Kaksikymmentä vuotta ahkerasti ruuanlaitossa palvellut siivilä oli ehjä ja ruosteeton, mutta muovi ympäriltä hapertunut rikki. (No jos totta puhun, niin ei se kyllä ahkerassa käytössä ole ollut, kun minun ruuanlaitosta on kyse😄). Irroitin loputkin muovikehyksistä ja sain täydellisen aihion kasvoille. Painoin siivilän naamalleni - ja se sitten siitä täydellisyydestä 😬. Kasvot tarvitsevat myös pään. Kangaskaapin kätköistä löytyi sopivan kokoinen edesmenneen paitapuseron hiha, jonka täytin kangaspaloilla. Lahjakas oikea käteni ei päässyt väleihin aivokäskyjeni kanssa, kun se piirsi kasvoille silmät ja suun😅. Mutta eihän meistä kukaan niin symmetrinen ole kehon kaksoiskappaleiden kanssa.  

Metallikasvot pääksi kutsuttuun palloon kiinni ja hiukset tottakai. Ja nyt paljastuukin sisaruksilleni sellainen juttu, että kyllä, täällä se on minulla ollut koko ajan😆. Meinaan isän peruukki! Lapsuudesta muistan sellaisen illan, kun isä ajoi aina siihen saakka kasvoilla olleen parran pois, pukeutui mekkoon ja pani huulipunaa ja peruukin ja lähti äitini -  mieheksi pukeutuneen äitini-  kanssa yllättämään pyöreitä vuosia täyttävää ystäväänsä. Keskellä yötä😲. Ihailtavaa heittäytymistä. Nyt itse ollessani saman ikäinen, en ihan heti uskaltaisi lähteä koputtelemaan kaverini ikkunan taakse keskellä yötä! Mieheksi pukeutuminen ei yllättäisi ketään, sillä moni kutsuu minua pauliksi, paveksi tai pahaksi paavaliksi🤔. Mutta se pimeällä soikkarointi muiden pihalla... Valveutuneet naapurit soittaisivat poliisille, tai ainakin vähintään kirjoittaisivat tuntomerkit yöllisestä hiipparista naamakirjan paikalliseen puskaradioon. Siinäpä sitten olisin loppuikäni pikkukylän outo stalkkari ja yövaras🤦‍♀️.

Mallinuken pää oli valmis. Tonttulakki vielä peruukin päälle ja mallinukelle joulunpunainen asuste ja nyt mulla oli sukulaisikävää lieventävä Mallisukulainen omassa kodissa. Siinä hän seisoi keittiössä ikkunan äärellä yhden vuorokauden ajan. Ja joka kerta kun tulin keittiöön, säpsähdin Sukulaista niin s... kamalasti (niinkuin yleensä sukulaisen kohdatessa😄). Sekä oman sydämeni että toisten perheenjäsenten hermojen vuoksi, Sukulainen siirtyi joulun ajaksi ulkoruokintaan. Siinä hän nyt seisoo ulko-oven vieressä toivottamassa ohikulkijoille iloista joulua. Ja melkein voi jo kuulla, miten kylillä huhutaan yhden perheen äidin hämärtyneen psyykkisen tilan aiheuttamasta hypotermiasta, koska seisoi koko joulun ajan vilkuttamassa ulkona peuroille ja ketuille😂. 

Menköön tämä vuosi loppuun hyvin ja toteutukoon ensi vuosi 2022 Sinulle kauniina ja onnellisena💖

🙋‍♀️toivottaa pauli, pave, paha paavali alias Paula