Virhe

Heips🙋‍♀️

Tein virheen. Inhimillisen, mutta vakavastiotettavan virheen. Käsitöitä tehdessäni itselle, virheen tekeminen ei haittaa, ei sitten yhtään. Puuta työstäessä mittanauhaa ei tule käytettyä, vaan sahailen vähän sinne päin. Omaan käyttöön tulossa oleva "the thing" on yleensä täynnä epäsymmetrisyyttä, täynnä vikoja ja erheitä. Enemmänkin ajattelen virheen olevan vain osa tuotoksen persoonallisuutta. Erilainen ja poikkeava täydellisyydestä, ihan niin kuin minäkin. 

Mutta toiselle tehty käsityö, siinä ei voi eikä saa olla virheitä. Ompelukonetta käytettäessä ompeleen pitää olla kaunis, sauma yhtenäinen ja tuotos kestävä. Kutoessa esimerkiksi sukkia toiselle, kuvion täytyy olla saajalle merkityksellinen, jälki tasainen ja koko juuri sopiva, ei yhtään liikaa eikä liian vähän kerroksia. Puuta työstäessä astekulmat tarkalleen ja justiinsa prikulleen, eikä vähän sinnepäin. Toiselle tehty - virheetön ja täydellinen. Tilaustyötä ei tehdä hetken mielijohteesta, siihen perehdytään kunnolla ja sille annetaan aikaa. Kesken ei jätetä, vaikka alusta jouduttaisiin aloittamaan uudestaan ja uudestaan. 

 

Toisin on sanojen kanssa. Oma suuni on välillä täynnä sammakoita, jotka pompahtelevat hampaiden välistä ihmisten ilmoille juuri silloin, kun saisivat pysyä kolossaan. Kerran ääneen sanottu on ääneen sanottu ja sitä ei saa "rewersellä" poistettua eikä "deletellä" eliminoitua. Joskus on niitä huonoja päiviä useampia peräkkäin. Sammakoiden lisäksi ajatukset pomppivat ja mitään ei tunnu tulevan mistään, ärsytyskynnys on matalampi kuin kynnyksetön oviläpi ja väsymys suurempi kuin prinsessa ruususen satavuotinen uni. Silloin on maksimaalinen mahdollisuus tehdä virheitä. Silloin olisi parempi pysyä loitolla käsitöiden tekemisestä, puhumisesta ja kirjoittelemisista. Kaukana kaikesta, varsinkin sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisolentojen kanssa. Silloin puheessa ei keskity täydellisiin "saumoihin" ja kirjoituksenkin sisältö on kaikkea muuta kuin kaunis.

Tekemäni virhe liittyy nimenomaan tällaiseen olotilaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun itse luulen puhuvani kauniita linnunliverryksiä, mutta kuulija kuulee sanani vaanivina krokotiileina. Vielä vaikeampi on digimaailmassa kirjoitusten tulkinta. Luulen kirjoittaneeni viisaasti ja asiallisesti, mutta lukija näkee lauseissa vain lauman mustia lampaita. Silloin on parempi nostaa krokotiili pöydälle ja erottaa musta lammas valkoisista. Korjata väärinkäsitys, oikaista virhe ja aloittaa uudestaan alusta, puhtaalta pöydältä. Ei niin helppoa, kuin käsitöissä, purata ja aloittaa alusta. Sanojen ja kirjoitusten jättämä jälki jää pysyväksi ihmisen mieleen. Vähän niin kuin paikka housuissa. Ajan kuluessa paikka oleentuu miltei näkymättömäksi, kuin olisi ollut siinä aina. Toiset eivät paikkaa huomaa, mutta ompelija tietää.

Minä rakastan väsätä vanhasta uutta, luoda roskasta toimivaa ja korjata kulunutta - itselleni😊. Omaan käyttöön tuleva tekele ei kaipaa muiden hyväksyntää eikä mielipiteitä, ei hyviä eikä huonoja. Riittää kun itse pitää lopputuloksesta. Omaan käyttöön ja omilla käsillä tehty käsityö kestää tekijän pahatkin päivät. Ehkä.

Ja nyt on juurikin se hetki, kun ei pitäisi aloittaa uutta, julkaista tekstiä tai sanoa mitään kenellekään. Uhmaan itseäni ja omaa inhimillistä virheidentekotaitoani; aloitan uuden sukan kutomisen samalla osallistuen kokoukseen zoomin kautta ja sen jälkeen painan "poista teksti"  -kysymyslaatikon sijasta julkaise! 
Ole inhimillinen ihminen, tee itse ja anna toisten tehdä virheitä. Ja anna anteeksi virheet - myös itsellesi💖

🙋‍♀️paula