Puolet

Heips🙋‍♀️

Kuulitko sen, että ekonomistit kehoittavat vähentämään energiankulutusta. Tein kehoituksen mukaisesti ja vähensin omaa energiankulutustani työssäkäymisen suhteen puoleen. Tämä vähentää tietenkin osaltani myös auton kulutusta puoleen. Vanha ilmastonsaastuttajani matkaa nyt puolet vähemmän kilometrejä. Tosin taloudellista säästöä tästä ei synny, kun pätäkkää tulee puolet vähemmän ja silti ajokilometreihin vaadittava rahamäärä pysyy samana, vaikka kulutus vähenee. Jos ymmärrät mitä tarkoitan. 

Entä kuulitko sen, kun taloudellisesti hyvin toimeentuleva kansanedustaja totesi puheenvuorossaan, että nyt on maassamme ihmisiä, jotka eivät pysty maksamaan laskujaan. Jaa nyt on? Missä kuplassa hän on asunut tähän saakka🤔. "Ei o kyä tirin tarin tietoa tavallisen työkyvyttömyyseläkeläisen arkielämästä", sanonpa vaan.  

Päätän vähentää puoleen energiankulutusta myös teeveen katselun osalta. Se vähentää samalla tietotulvan aiheuttamaa ahdistusta tämän maailman tilasta. Ainakin puoleen. Peilikuvasta päätellen, mun kannattaisi myös syömistä vähentää puoleen🤣. No ei oteta siitä ressiä. Kun kesän kuumat viikot saapuvat, on pahoinvointi niin kokonaisvaltaista, ettei ruokailulle jää edes ajatustilaa. 
Jatkoin puolittamisteemaa kangasvarastoon saakka. Kaavoittamista odottanut retropöytäliina sai (joutui) osallistua puolittamistalkoisiin. Samoin joutavaksi jäänyt kauluspaita. Pienen leikkauksen, muokkauksen ja ompelemisen jälkeen kahdesta puolikkaasta tuli nyt yksi kokonainen. Pöytäliinasta mekko, johon hihat ja huppu kauluspaidasta. Kesää odotellessa. 
Mekko olisi ollut pitkänäkin ihan uniikki, mutta vähän liikaa jonkun muun tyylin sopiva kuin mun. Pienen saksimisen jälkeen lopputulos oli 15 senttimetriä lyhyempi.  Vielä löytyi helmaan kuminauhaa; joo, hupparikin on ihan kiva🤦‍♀️😅. 

Lopuista kangaspaloista ompelin vielä extralargen lierihatun. Ärsyttävä luonnonkihara ja paksu hiuskuontalo leikkauksen jälkeisessä kasvuvaiheessa tarvitsee suojapäähineen. Sekä muiden että omien silmien hyvinvointia ajatellen😬. 
Että kävikö tässä nyt niin, kuin kaikkien muidenkin aloittamieni säästöprojektien suhteen? Että kun puolet piti käyttää, niin kaikki meni😄.  No ehkä tässä tapauksessa oli vain hyvä juttu. Ekstralarge lierihattu tuntui päässä niin mukavalta, että puolitin toisenkin kauluspaidan sekä verhokapan. Siinä ne nyt ompelutasolla odottavat seuraavaa kokoenergistä päivää. Tai no mun tapauksessa puolikasta päivää. Ja kun pitää kaikesta vähentää, niin lierihattuni ansiosta vähenee näköalakin huomattavasti, ainakin puoleen😆.

Voi elämä sentään tätä päivää. Otetaan nöyrästi vastaan kaikki, mitä tuleman pitää. Itse voin piiloutua pahoina päivinä ekstralargen lierihattuni alle ja leikkiä, etten näe enkä kuule mitään. Tehdäänkö sulle samanmoinen piilopaikka? 

Jos jostain voi vielä puolittaa, niin puolita vihasta, älä ilosta. Kokonaista iloista tätä päivää ❤
🙋‍♀️paula


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eläkeläinen kiikkustuolissa

Kasaria

Talven lyhty ja kesän kasvihuone