Lomalle lomps

Heips🙋‍♀️

Mulla on vanha digikamera. Tai no oli. Aikoinani kuvasin sekä kameran että siinä olleen muistikortin niin täyteen, että koko laite lukkiutui. Kortin kuvat eivät aukea kortinlukijalla ja kamerakin tietokoneeseen liitettynä vilkuttaa vaan erroria. Tiiätkö, että toi ihmismielen tallennekansio toimii vähän samalla tavalla. Pitää muistaa tyhjentää muistia (siis palautua) ennenkuin koko keho menee vikasietotilaan. Tai vielä pahempaa; koneisinkaan kytkettynä ei monitorit vilkuta muuta kuin "error". 

Koska olen todella viisas jo etukäteen, pidän kuvablogin julkaisemisesta nyt kesälomatauon. Tai no viisaudesta ei niinkään ole kyse, vaan siitä, että keho kertoo omalla tavallaan muistitilan täyttymisestä. Viime viikkoina olen unohtanut sovitut tapaamiset ja unohtanut valmistella asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Sen lisäksi, että etsin päivän aikana koko ajan puhelintani, nyt etsin myös kalenteria, avaimia, kahvimukia, sanoja ja ajatuksiani. Tuttua, eikö? Unohtelun lisäksi käsi kieltäytyy edelleen tekemästä yhteistyötä kehoa pystyssä pitävän rangan kanssa. Lomailu siis myös tekeleiden väsäämisestä on tervetullutta😅. Vai onko se sit pakkoloma, jos on estynyt tekemään?

Kuten kaikilla muillakin lomaansa odottavilla, huomaan jatkuvasti siirtäväni kaikkea mahdollista tehtäväksi "sitten kun olen lomalla". (Hauskasti ajateltu toi lomalle jääminen näin eläkeläisenä😉.) Imuroin sitten kun jään lomalle. Istutan kukat sitten kun jään lomalle. Jotenkin olin luullut kasvaneeni vuosien kanssa tähän MS-taudin kanssa elämiseen. Että osaan kuunnella itseäni ja teen vain sellaisia asioita, mitä milloinkin jaksan tehdä. Omien voimavarojen puitteissa. Ja yhtäkkiä huomaan kirjoittaneeni kalenterini täyteen menoja ja tapahtumia. Hölmö minä🤦‍♀️. Kun on hyvässä kunnossa, kykenee tekemään paljon. Ja etenkin, luulee pystyvänsä tekemään myös kaikkina tulevina päivinä paljon. Ja silloin rustaa ajattelemattomasti tehtävää toisensa perään ja täyttää kalenterin kuukausiksi eteenpäin.

Viimeisen seitsemän päivän  aikana en ole kierrättänyt mitään. Paitsi itseäni paikasta toiseen. Ja olen kierrättänyt myös lapsia ja nuoria kotipaikkakunnan kirkossa. Ai miksi? No koska halusin. Olen työkseni ollut lasten ja nuorten kanssa retkillä ja leireillä ja työkseni suunnitellut kirkkoretkiä. Niinpä se oli mulle ihan piis of keik (pala kakkua🤭). Tai siis ajattelin että olisi. Unohdin vain pikku pikku jutun; en tee sitä enää työkseni😖. Syystä. Koska jalkojeni lisäksi myös pää lakkaa toimimasta, jos tuppaa itsensä liian koville. 

Itseni ja oppilaiden lisäksi olen kierrättänyt papereita kokouksesta toiseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että koska mulla nyt on aikaa, voin olla luottamusmiehenä siellä ja tuolla ja täällä. Unohdin vain sellaisen jutun, että aikaa ei ole yhtään enempää kuin ennenkään. Keho kun kykenee tekemään samassa ajassa vähemmän kuin ennen kykeni. Ja oikeastaan aikaa on määrällisesti kaiken tekemiseen nykyään vähemmän kuin ennen; iso osa vuorokaudestani kun menee nukkumiseen.

Kaikkien edellämainittujen lisäksi olen kierrättänyt niin paljon kuivia vitsejä, että hampaissa hiekka narskuu😁. Jeps. Loman tarpeessa. Ensimmäisen kerran eläkkeellejäämisen jälkeen tiedän jo toukokuussa, milloin pidän kesälomani😅. Ja mikä parasta, voin olla lomalla niin kauan, kun mua huvittaa. Kuukauden. Vuoden. Tai kymmenen vuotta🤷‍♀️.

Puhelimeni muistuttaa, että olen sopinut vielä kolmeksi päiväksi itseni kierrättämistä. Tavaroiden ja esineiden kierrättäminen jatkuu kohdallani, mutta milloin kerron niistä sulle täällä, sitä en tiedä. Eletään tätä sairaan mielekästä elämää päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan. Enempään en kykene. Enempään ei tarvitse kenenkään kyetä. Ei sinunkaan❤. 

Hyvää lomaa

🙋‍♀️paula