Mekosta takki

Heips🙋‍♀️

Ei hyvää päivää. Ja hyvää yötä. Sitä on eläkkeellä ollessa erakoitunut niin, että kulkee päivästä toiseen samoissa pieruverkkareissa. Vielä kun lisätään joukkoon ne päivät, jolloin kangaskin sattuuu iholla ja on tarpeen laittaa ylleen yli-isot ja ylilöysät vaatekappaleet. Ja näin on ollut jo muutaman vuoden ajan. En ole paljon peiliin katsonut käydessäni lähikaupassa tai apteekissa tai missä tahansa oman kunnan rajojen sisällä liikkuessa. Niinpä olen onnistuneesti vain vahvistanut olemassaolevaa mielikuvaa maalaisesta niille tähän pikkukylään eksyneille kaupunkilaisille 🤦‍♀️. 

Niinpä eräänä päivänä perheen kotiutuessa suurta ihmetystä aiheutti kotona odottava äiti. Oli kuule laitettu oikeen hame päälle. Ja leggarit. Ja luonnonkiharat änkyrävänkyrät suoristettu meikattujen silmien kehykseksi. Ohhoh, näytin siis jo melkein ihmiseltä😄. Kyllä oli lapsilla oikein kysymystulva, kuin olisivat taantuneet uudelleen siihen neljävuotiaan kyselyikään. Minne olet menossa? Milloin menet?Kenen kanssa menet? Miksi olet pukeutunut? (Pitäisi varmaan pukeutua useammin🤣.) Öö... menen oikein kunnan rajojen ulkopuolelle lähikaupunkiin. Lähden teidän isänne kanssa - ruokaostoksille😁. Jaa miksi pukeuduin? No jos vaikka kerrankin näyttäis melkein siedettävältä, ei tarviis puolison aina hävetä, eikä teidän äitinne olis aina niin nolo😆.

Ongelma kuitenkin syntyi juuri lähtöhetkellä. Takki! Talvitakki olisi liian kuuma ja neuletakki liian kylmä. Kesätakkeja löytyy, mutta ei yhtään sopivaa (perusongelma ehkä kaikilla naisilla😅). Nappasin mukaan mahdollisimman pitkän takin viereisestä (ei siis omasta🤭) kaapista. Ja voi että mua hävetti. Takki oli liian lyhyt ja hame liian pitkä. Miten tyylitön näky. Panostuksesta huolimatta näytin juuri aikakoneesta hypänneeltä kummajaiselta🤦‍♀️. Ja ei, tämä kone ei ollut matkustanut menneisyyteen vaan menneisyydestä.

Kotiuduttuani oli heti korjattava tämä epäkohta elämässäni. Silmäilin takkikaappiani. Ei. Kolusin kangasvarastoni. Ei. Selasin hamekaappiani ja... Ta-daa. Siinähän se olisi. Muutama vuosi sitten ystävältäni saama pitkä farkkumekko olisi täydellinen tähän tarkoitukseen. 

Valkoisesta käyttämättömäksi jääneestä takista irroitin hihat, taskut ja kauluksen. Nupitin...  nuppineulatin... nuppineuloilla liitin osat paikoilleen ja lopputulos näytti hyvältä. Ainakin se olisi tarpeeksi pitkä.

Osien paikoilleen ompelu ja takin käyttöönotto kuitenkin viivästyy. Koska juurikin nyt yritän olla rasittamatta niskaa ja hartioita ja olkapäitä ja käsiä ja ja ja... Jotta joskus voin ja saan vielä ommella. Ja neuloa. Ja sahata puita. Ja haravoida. Ja tehdä kaikkia tylsiä kotihommia, kuten imuroida. En kyllä koskaan olisi uskonut tällaista päivää tulevan, että arkipäiväisten kotitöiden tekemistä ikävöisin. Mutta kuule,  älä sinä minun rasituksiani sure, vaan iloitse siitä, että sinä pystyt tekemään. Haravoimaan, ompelemaan ja neulomaan tai vaikka sahaamaan. Iloitse niistä tylsistä kotihommistakin, jotka sinä pystyt ja saat tehdä tänään. 

Hyvää huomista äitenpäivää äidilleni, sinun äidillesi ja kaikille maailman äideille❤.

🙋‍♀️paula