Jätekehikosta kenkäteline ja kenkätelineestä jätekehikko🤦‍♀️

Heips🙋‍♀️

Tiistai on toivoa täynnä, sanotaan. Se on juurikin niin. Oikeesti se menee "torstai on toivoa täynnä", mutta koska tänään on tiistai, on pare kirjoittaa tiistaista. Kai sanontojakin voi kierrättää? 

Yhtenä elinvoimaisena päivänä oli roskiskaapin vuoro joutua pesuaineen vallankumouksen kohteeksi. Perusteellisena ihmisenä purin kaapista jätesangot, kehikon ja ovenkin, jotta pääsisin oikein asian ytimeen. Joitain palloja pyöri kaapin pohjalla ja manasin mielessäni, että miten vaikeaa voi olla roskikseen osuminen. Melkein koripallon kokoinen reikä ja silti pyörii nuppineulan nupin kokoiset pallot ympärillä. Kun vihdoin kaikki oli putipuhdasta ja sangen raikkaan tuoksuista, oli aika laittaa tavarat paikoilleen.

No arvasitkin ehkä jo, ettei sitä jätevaunua asennettu enää takaisin siihen kaappiin. Mistä minä olisin voinut tietää, että kiskon toimintavalmiuteen kuuluisi laakeripallot🤷‍♀️. Ei se oikeastaan haitannut yhtään. Kai tän keittiön voi uudistaa myös pikkuhiljaa yksi kaappi kerrallaan😅.

Käyttökelvottoman jätesankojärjestelmän ohessa jäi käyttämättömäksi kehikko, joka nurinpäin käännettynä pääsikin toimittamaan neljän kenkäparin kenkähyllyn virkaa. Se edellinen kenkäteline kun oli tullut liian isoksi pienentyneeseen eteistilaan. Ja mitä sille vanhalle kenkätelineelle sitten kävi? No sehän toimittaa virkaa nykyään kissan jäteastian alla. Jos yhtään sulla on kotona pieneläimiä, tiedät, ettei lattialämmityksen päälle suoraan voi laittaa kakka-astiaa😬. Niinpä kaksitasoisesta kenkähyllystä otin päällimmäisen ritilän veks ja lopputuloksena miltei kuin tähän tarkoitukseen hankittu pieneläinvessataso.Ritilän päällä tietenkin kynnysmatto, eihän nyt prinsessa (maatiaskissamme A-Molli) voi vessasta lähteä pyyhkimättä tassujaan🐱. Ja näin jäteastian kehikosta tuli kenkähylly ja kenkähyllystä jäteastian kehikko🤣. Ei kai tätä elämää niin helpolla tavalla kannata elää, että käyttäisi tavaroita vain niiden alkuperäisen käyttötarkoitukseen😉.
Elämisen helppous tulee mieleen katsoessani tuulessa heiluvaa sotamonumenttiani https://recycledbypaula.blogspot.com/2022/03/kadet.html?m=1. Kysymyksiä herättänyt taideteokseni ei ole lupaukseni mukaisesti kerännyt uutta punaista kättä oksalle jokaisena sodan päivänä -loppuivat kertakäyttöhanskat kesken🤷‍♀️. Mutta värit kertovat kaiken tarpeellisen; punainen on menettänyt voimansa, sinikeltainen on pitänyt värinsä. Ihmisten kohtaamat vaikeudet tässä maailmassa ovat niin kovin vertailukelvottomia keskenään. Jokainen ihminen kokee itseään kohdanneen vastoinkäymisen sen tapahtumahetkellä olevan maailmanloppu. Siitä selviydyttyä on valmis taas vastaanottamaan uusia vastoinkäymisiä. Ja siinä välissä on hyvä herätä huomaamaan ne päivät, jolloin kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi, tänään on kaikki hyvin, eikö?

Toivorikasta tiistaita ja touhun täyteistä toukokuun loppua❤
🙋‍♀️paula 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eläkeläinen kiikkustuolissa

Kasaria

Talven lyhty ja kesän kasvihuone